Osakaskunnan kokous 19.03.2022

Sukevan yhteismetsän osakaskunnan kokous pidettiin lauantaina 19.03.2022 kello 09.00 alkaen Sukevalla Neste Linnanportissa. Paikalla oli yhdeksän osakasta.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Vatanenen ja sihteeriksi Erkki Shemeikka

Osakaskunnan kokous hyväksyi kokoukselle esitetyt toimintakertomuksen, tilit, toimintasuunnittelman ja talousarvion. Hoitokunnan palkkioita korotettiin hieman.

Erovuorossa ollut Timo Nissinen valittiin jatkamaan hoitokunnassa ja samoin hänen henkilökohtainen varahenkilö Sari Hynynen. Toimikausi alkaa 2023.

Hoitokunnan puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Ari Sirviö ja varapuheenjohtajaksi Eino Väisänen.

Hoitokunnan esitys ylijäämän jaosta hyväksyttiin yksimielisesti.

Esityslistalla ollut metsävaratietojen luovuttaminen ulkopuolisille tai osakkaille osakaskunnan kokous päätti yksimielisesti että tietoja ei luovuteta eikä anneta.

Toisena ylimääräisenä asian ollut vakuutustason määrääminen myrkytuhojen ja lumituhojen aiheuttamista vahingoista osakaskunnan kokous päätti että tässä vaiheessa ei oteta vastuuvakuutusta vaan seurataan asiaan ja palataan vaikka tähän asiaan myöhemmin.

Kesäretki tehdään perjantaina 02.0.2022 Jämsankoskelle Metkoon

Tiedotteet

Kesäkuulumiset 2018 Lue lisää.

Osakaskunnan kokous pidettiin 28.03.2018 Lue lisää.

Vuoden 2017 toimintakertomus, tase sekä tuloslaskelma ladattavissa Lue lisää.

Kesäretki pidettiin 10.-11.8.2017 Lue lisää.

Osakaskunnan kokous pidettiin Ke 22.03.2017 Sukevalla Lue lisää.